|
Joutsen Joutsen on Suomen kansallislintu. Muutama vuosikymmen sitten joutsenet olivat hävinneet lähes kokonaan, mutta tiukkojen suojelutoimien ansiosta kanta on elinvoimainen koko maassa. Joutsenten kuvaamisen voi aloittaa keväällä. Parhaimpia paikkoja ovat ensimmäiset jokien ja purojen suihin syntyvät sulat, joissa joutsenet käyvät ruokailemassa. Kuvauspaikkoja voi myös valmistella laittamalla tarjolle jyviä ja viemällä paikalle kuvauskojun. Joutsenen kanssa yhtä aikaa voi kuvata myös muita lintuja, kuten metsähanhia ja telkkää. Myöhemmin kesällä kuvaaminen on myös mahdollista, mutta silloin täytyy toimia varovaisesti, jotta joutsenia niiden poikasia ei häiritä. |
|
info(at)borealwildlifecentre.fi, Paasikatu 2 G, 89600 Suomussalmi |
|